Featured Big

Pelaajan ikuisuuskysymys – konsoli vai PC?

Jimm's teamJul 12, 2023 - lukuaika 3 min Reading Time: 3 minutes

Tiesitkö, että Jimm’s on hiljattain laajentanut valikoimaansa yhä enemmän myös konsolimaailmaan? Pääsyy tähän oli se, että me Jimm’sillä halusimme palvella yhä kokonaisvaltaisemmin kaikkia pelaajia. Nykyisin valintaa tietokoneen tai konsolin välillä tehdään kenties harvemmin, sillä yhä useammalta löytyy kotoa sekä PC että konsoli. Toisinaan valinta kohdistuu kuitenkin vain toiseen edellä mainituista, jolloin joku voi kokea olevansa mahdottoman valinnan äärellä. Kokosimmekin yhteen muutaman kysymyksen, joihin vastaamalla kuka tahansa voi löytää itsensä lähempää omaa valintaansa. 

Pelaajan ikuisuusvalinta: konsoli vai PC? Kuva: Miia Lyyra

Mitä haluat pelata?

Vaikka yhä useampi peli julkaistaan nykyisin laajasti eri laitteistolle, kulminoituu monen valinta yleensä nimenomaan laitteelle tarjolla olevaan pelivalikoimaan. Esimerkiksi Nintendo Switch vastaa monen pelaajan tarpeisiin kovatasoisen ja ainutlaatuisen pelivalikoimansa ansiosta, vaikka konsoli itsessään onkin suorituskyvyltään hieman PS5:sta ja Xbox Seriesiä rajoittuneempi. Nintendon eksklusiivisiin peleihin sisältyy monia maailman suurimmista pelisensaatioista, kuten esimerkiksi Mario, Zelda ja Animal Crossing. 

Jos mielenkiinnonkohteet ovat enemmän verkkomoninpeleissä, voi paras vaihtoehto kuitenkin olla PC, vaikka PlayStation, Xbox sekä osittain myös Nintendo Switch tarjoavatkin siihen myös mahdollisuuksia. PC on yleensä kuitenkin multiplayer-pelaajien ykkösvalinta, mikä näkyy mm. lyhyemmissä pelijonoissa sekä pelien sisäisten ranking-systeemien tasapainoisuudessa. Moni kokee myös etenkin FPS-peleissä näppäimistö + hiiriyhdistelmän ohjainta mieluisammaksi, vaikka toisellekin koulukunnalle on yhä uskolliset kannattajansa. PC ei myöskään sulje pois vaihtoehtoa käyttää ohjainta, mikäli se tuntuu henkilökohtaisesti luontevammalta.

Vaikka monet peleistä julkaistaankin nykyään laajasti sekä eri konsoleille että tietokoneille, on hyvä muistaa, että pelin laatu voi erota suurestikin eri alustoilla. Tämä johtuu siitä, että peli toimii yleensä parhaiten laitteella, jolle se on lähtökohtaisesti suunniteltu. Kun peli julkaistaan monelle alustalle, tulee huomioon ottaa laaja kirjo erilaisia asioita, joiden myötä myös virheiden todennäköisyys suurenee. Yleensä tämänkaltaiset virheet saadaan kuitenkin nopeasti korjattua pelinsisäisten päivitysten myötä.

Kotioloissa konsoli ja PC ovat varsin tasaväkisiä kilpailijoita. Kuva: Miia Lyyra

Mikä on budjettisi?

Nykyaikana sekä tietokoneet että konsolit pystyvät yleisesti tarjoamaan upeita grafiikoita sekä säteenseurantaa. Kuitenkin tietokonetta saattaa joutua päivittämään konsolia useammin, jos uutuuspeleistä haluaa päästä nauttimaan näyttävimmillä mahdollisilla grafiikoilla. Useimmat ihmiset uusivat tietokonetta tai vähintään suorituskyvyn kannalta merkittävimpiä komponentteja 2–5 vuoden välein. Konsoleiden kanssa tilanne on helpompi, sillä konsoleiden komponenttien päivittäminen rajoittuu tallennustilan kasvattamiseen. Tallennustilaa voi kasvattaa mm. PlayStation 5 -konsoleissa ostamalla konsoliin isomman SSD-aseman. Huomioitavaa kuitenkin on, etteivät kaikki SSD-asemat ole yhteensopivia PS5 -konsolin kanssa.

Tämän lisäksi konsolit on jo valmiiksi suunniteltu palvelemaan koko konsolielinkaaren ajan kaikkia konsolille julkaistavaksi tulevia pelejä ja yleensä konsolin tehoilla eniten revittelevät pelit julkaistaankin vasta konsolielinkaaren loppupuolella. Keskimäärin konsolimerkit julkaisevat uuden sukupolven konsoleita 5-8 vuoden välein, lukuun ottamatta samaan sukupolveen kuuluvia erikoismalleja. 

Rajoitetulla budjetilla liikkuessa konsolipuolelta on mahdollista saada irti enemmän suorituskykyä samanhintaiseen PC-koneeseen verrattuna. Esimerkiksi PS5 on suorituskyvyltään huomattavasti tehokkaampi kuin saman hintaluokan tietokone. 

Liikkuvan pelaajan valinta saattaa olla käsikonsoli – tai mikset hankkisi molempia? Kuva: Miia Lyyra

Mikä muu vaikuttaa valintaan?

Valintaa tehdessä on hyvä ottaa huomioon myös muut olosuhteet. Paljon matkustelevalle kevyt konsoli tai jopa käsikonsoli on yleensä paras vaihtoehto, mikäli sen pelitarjonta vastaa pelimieltymyksiä ja pelaamisesta haluaa nauttia myös kodin ulkopuolella. PC vaatii myös konsolia enemmän tilaa, jolloin myös tilanpuutteesta kärsivälle konsoli voi olla helpompi vaihtoehto. 

PC:n ja konsolin välinen valinta on kuitenkin vasta valinnoista ensimmäinen, sillä jos valinta kohdistuu konsoliin, on tehtävä vielä päätös kolmen hyvin erilaisen – ja toisaalta niin samanlaisen – laitteen välillä. Konsoleiden kesken valinta pohjautuu kuitenkin entistä enemmän henkilökohtaisiin mieltymyksiin, eikä niiden välillä ole muita merkittäviä plussia tai miinuksia, joissa tietty konsolimerkki erottuisi ylitse muiden hyvässä tai pahassa.  

Jimm’sin pelikonsolivalikoiman löydät täältä.
Jimm’sin peli-PC:t puolestaan löytyvät täältä.

https://blog.jimms.fi/acap/
0 0 votes
Artikkelin luokitus
Subscribe
Notify of
guest
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments

Uusimmat artikkelit

Tiedote 10.4.2024

Tiedote 10.4.2024

Jimm's teamApr 10 - lukuaika < 1 min
Jimm’sin kuukauden suosituimmat tuotteet – maaliskuu 2024

Jimm’sin kuukauden suosituimmat tuotteet – maaliskuu 2024

Jimm's teamApr 5 - lukuaika 2 min
Modeemi vai reititin? Verkkolaitteen valinnan punainen lanka

Modeemi vai reititin? Verkkolaitteen valinnan punainen lanka

Jimm's teamMar 13 - lukuaika 2 min
Pelipisteestä persoonallinen RGB-valaistuksella

Pelipisteestä persoonallinen RGB-valaistuksella

Jimm's teamJan 17 - lukuaika 2 min
Jimm’sin vuoden 2023 suosituimmat tuotteet

Jimm’sin vuoden 2023 suosituimmat tuotteet

Jimm's teamJan 8 - lukuaika 2 min
Parhaat pelit pukinkonttiin

Parhaat pelit pukinkonttiin

Jimm's teamDec 13 - lukuaika 2 min
Uutta Jimm’s verkkosivuilla: suosikit

Uutta Jimm’s verkkosivuilla: suosikit

Jimm's teamDec 12 - lukuaika < 1 min
Katso lisää